27. joulukuuta 2011

3 vuotta LAMKOssa menee hujauksessa

Kolmevuotinen opiskelija-aktiiviurani LAMKOssa on pikkuhiljaa päättymässä. Oikeastaan urani LAMKOssa alkoi jo ennen vuotta 2009. Vuonna 2007 lähdin LAMKOn pitämään tutor-koulutukseen. Tuo koulutus muutti opintojeni suuntaa melko paljonkin. Tutustuin siellä moniin uusiin ihmisiin, joista osa kuuluu ystäväpiiriini edelleen. Tutorina toimiessani päädyinkin LAMKOn edustajistoon ja lopulta hallitukseen asti. Silloin havittelin huvivastaavan paikkaa, mutta ilmeisesti olin hieman liian sanavalmis, kun minusta kuitenkin tehtiin varapuheenjohtaja. Muutaman mutkan kautta päädyin puheenjohtajaksi, kun edellinen erosi kesken kauden.

Hallitus 2009 palaamassa pirteänä Lähtölaukaus-risteilyltä

Hallitus 2010 kouluttautumassa

Tässä vaihee
ssa muistelen noita aikoja päätäni pudistellen. Silloin en tiennyt yhtään mihin olin joutunut ja ainoa keino oli vain selvitä ongelmasta toisensa jälkeen. Nyt kolmessa vuodessa ongelmia on ratkottu useita, eikä toiminta LAMKOssa ole enää ylitsepääsemättömän vaikeaa, edes puheenjohtajalle.
Hallitus 2010 nauttimassa pienestä palkinnosta vuoden aherruksesta Tampereella.
Mukana oli myös Hansu.


Monet ovat kiitelleet sitä, miten LAMKOn toiminta on kolmessa vuodessa noussut uudelle tasolle. Itse ajattelen, että tein sen mitä oli pakko tehdä. Mitään en kuitenkaan tehnyt yksin, apunani oli aina hallitus ja työntekijät. Kiitos teille kaikille joiden kanssa olen saanut tehdä töitä näiden kolmen vuoden aikana. Jokainen teistä on antanut oman panoksensa ja edistänyt toiminnan nykytilaan pääsyä.Hallitus 2011 Jyväskylässä

Minä jään nyt odottamaan järjestökrapul
an iskemistä, ja odottelen jännityksellä mitä Eero ja hänen uusi hallituksensa keksivätkään.

Eero oli mukana jo marraskuussa SAMOKin liittokokouksessa.

Kaikille opiskelijoille haluan muistuttaa, että jos teitä ärsyttää jokin asia koulussa tai vaikkapa suoraan opiskelijakunnassa, teillä jokaisella on mahdollisuus lähteä itse vaikuttamaan toimintaan. Vaikuttaminen palkitsee myös moninkertaisesti takaisin saavutusten myötä, sekä kaiken sen kokemuksen kautta mitä siitä on mahdollista saada. Olkaa siis aktiivisia!

Tämä Dinosaurus kiittää ja kuittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti