13. toukokuuta 2014

Kopo testaa + parlamenttivaalit

Hei, EU-parlamenttivaalithan on kohta.

Usein kuule kehotettavan nuoria äänestämään (ja etenkin äänestämään toisia nuoria), sillä vanhempi väki kyllä äänestäen pitää huolta omista eduistaan. Nuorten äänestysprosentti on aina ollut melko alhainen, ja nyt olisikin oiva aika aktivoitua etsimään itselleen sopiva opiskelijoiden arkea ja tarpeita todella ymmärtävä meppi. EU:ssa päätetään monista meille nuorillekin eurooppalaisille tärkeistä asioista, kuten suomalaisen arkielämän rahan riittävyyttä, ruuan, musiikin sekä elektroniikan valmistusta ja hintaa määrittävistä ohjeista.

Suomen opiskelijakuntien liitto - SAMOK ja Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL kampanjoivat yhdessä Hei, kuule EU! - Opiskelijoiden Eurooppa -eurovaalikampanjaa, jonka tavoitteena on lisätä opiskelijoiden ja nuorten aktiivisuutta Euroopan parlamentin vaaleissa ja tuoda nuorille ja opiskelijoille tärkeitä teemoja yleiseen keskusteluun.

Kuule EU Facebookissa
Twitterissä #kuuleEU
Ja Instagrammissa @kuule_eu



Oma ehdokkaani on jo valittuna, ja odottelen jo äänestämään pääsemistä. Äänestäähän saa 14.-20.5 ja 25.5. Toivottavasti monet teistäkin osallistuvat!


KOPO TESTAA, osa I.


Jahas, tänään sataa, mutta on kevät pitkällä. Omat kurssini jatkuvat vielä kesäkuulle. Pahin kevätallergiakausi alkaa itselläni olla jo takana ja nyt voi jo alkaa nauttia pisamistakin ihan kunnolla. Ja ehkä vähän auringosta ja pienestä lämpimästä tuulenvireestä kauniina iltoina.

Kopo ei kuitenkaan kesälomienkaan lähestyessä nuku. Tämä empirismin valkoinen ritari onkin suorittamassa pientä käyännönkoetta: ilmoittauduin kesäopintoihin. Noiden järjestelyt tuntuvat vaihtelevan melkolailla ei vain kouluittain, vaan myös aivan järjestäjästä riippuen. Esimerkiksi viime vuonna ilmoittauduin kurssille, jota ei ilmoittautuneiden pienen määrän vuoksi järjestettykään lainkaan - eikä minulle tullut tästä minkäänlaista ilmoitusta. Keräämmekin nyt FUAS-edunvalvontatovereideni kanssa kunnollista selvitystä opetusmuotona vielä uusien kesäkurssien suhteen saadaksemme potkittua niihin yhtenevyyttä, jotta jokaisen kurssin järjestäjälle olisi ohjeistus osallistujien tasavertaiselle kohtelulle.

Ehkäpä vielä joku päivä jokaiselta alalta olisi myös opintoja edistäviä kursseja tarjolla - nyt kun noita on vain joiltain harvoilta aloilta, ja muuten on näitä ns. melontakursseja. Miten olis juuri se pakollinen anatomia/fysiikka/muu, mikä, jota ei talvella ehtinytkään käymään, ja ruotsi kesäkursseina? Pliis. Ehkä vielä joku päivä.

Jään odottelemaan mielenkiinnolla kursseja toivoen hyviä materiaaleja ja oppimisen oivalluksia laatikon ja oman suuntautumismoduulin ulkopuolelta.
Täytyy kuitenkin muistaa nauttia kesästäkin.

Mukavaa kesäkautta kaikille toivotellen,
koponne Eena

kopo@lamko.fi

Ps: Kiitokset vielä kaikille kevään aikana opiskelijapalautetilaisuuksiin osallistuneille ja muuten palautteen koontiin osallistuneille. 


--
Briefly in english:

First of all I wish to thank everyone who attended giving precious student feedback last friday. :)
European parliament elections  are soon here, and there are many important issues concerning our everyday life being addressed in Brussels, so I'm hoping many of us european citicens would spend some time to schoose and vote for a student friendly candidate to keep our shared interest in mind.

Also wishing everyone the best of spring!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti