15. helmikuuta 2018

Tutorointi ja kansaivälisyys | Tutoring and internationality

Olen Taija, Heinolasta Lahteen loikannut kolmannen vuoden sairaanhoitajaopiskelija. Aloitin urani LAMKO:lla tutorina syksyllä 2015. Olen toiminut kansainvälisenä tutorina yli kaksi vuotta ja viime syksynä uskaltauduin hakemaan LAMKO:n hallitukseen. Kovan väännön tuloksena sain kuin sainkin paikan hallituksesta ja tittelikseni Kansainvälisyysvastaava. 

Syy, miksi minä hain tutoriksi, oli niinkin yksinkertainen kuin saada uusia ystäviä. Koulun aloitus ajoittui omalta osaltani huonoon ajankohtaan. Olin silloin vielä matkustelemassa Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, joten en päässyt ryhmäytymään samalla tavoin kuin muut fuksit. Kansainvälisenä tutorina olen parantanut englanninkielen taitojani sekä tutustunut uusiin ihmisiin. Niinkin hienosti on päässyt käymään, että muutaman vaihtarin kanssa olen ystävystynyt ja olemme vierailleet toistemme luona puolin ja toisin. Tupareihini tällä viikolla on myöskin tulossa entisiä vaihtareita käymään!

Kansainvälisyysvastaavaksi ja LAMKO:n hallitukseen halusin, koska haluan kehittää meidän koulumme tutorointia vielä paremmaksi ja monipuolisemmaksi. Olen itse ollut vaihdossa Belgiassa ja kokemusta on myös muiden maiden tutoroinnista ja täytyy myöntää Lahden tutortoiminnan olevan listan kirkkainta kärkeä. Meidän tutorimme ovat motivoituneita sekä innovatiivisia. Tarkoituksenani on pitää huolta kaikista meidän opiskelijoistamme, vaikka kansainvälisyys onkin oma vastuualueeni.


Taija Meriläinen
Kansainvälisyysvastaava

----

My name is Taija, a Heinola defector and a third-year nursing student. I started my career at LAMKO as a tutor in the fall of 2015. I’ve been an active international tutor for over two years and last fall semester I was brave enough to apply to LAMKO’s student board. I fought for this position and ultimately was able to get it. Now my title is the Head of International Affairs.

My reason for applying to become a tutor was to get more friends. I missed the beginning of my studies and the initial befriending phase, because at that time I was traveling in Australia and New Zealand. As an international tutor I’ve been able to improve my English and get many new friends. Everything went so well that I became good friends with a couple of exchange students as well and we have also visited each other after their exchange period. Even my housewarming party this week will have some of the previous exchange students attending!

I applied to become LAMKO’s board member as the Head of International Affairs because I want to develop our school’s tutoring even further. I had my exchange period in Belgium and I also have some experience and knowledge about other countries tutoring systems and I must admit that the tutoring system in LAMKO is at the top of their game. Our tutors are motivated and innovative. My duty is taking care of all our students even though internationality is my primary responsibility.

Taija Meriläinen
Head of Internationality

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti