26. huhtikuuta 2018

"Mitä siitä opiskelijakortista muka hyötyy? En mä matkusta junallakaan." / "How can I benefit from the student card? I don't even use the train."

"Mitä siitä opiskelijakortista muka hyötyy? En mä matkusta junallakaan." Tämä on lause, joka usein kuullaan LAMKOn toimistolla kun mainitsemme opiskelijakunnan jäseneksi liittymisestä ja sen eduista. Kaikki tietävät VR:n junalipuista saatavan alennuksen, mutta monelta jää varmasti suurin osa opiskelijakortin hyödyistä ja eduista käyttämättä. Pyysinkin hallituksemme kansainvälisyysvastaavaa Taijaa kertomaan miten hän hyödyntää opiskelijakunnan jäsenyyttä omassa arjessaan.

"Hoitaessani LAMKO hommia keskustassa hoksasin, että tänäänhän on LAMKOn vappupiknik. Äkkiä tein pikaisen visiitin Trion alakerrassa sijaitsevaa Paperisirkukseen. Sieltä lähti mukaan serpentiiniä, saippuakuplia, hassuja neniä sekä pari vappuhuiskaa. Päiväkahvin keitto kotona jäi tänään myös vain haaveeksi joten kipaisin hakemassa kahvin mukaan Ärrältä. Tokihan siinä samalla ehti napata kaverikuvan Darth Vaderin kanssa. ;)


Lounaalla tulee käytyä useimmiten Koo-Kuppilassa, mutta koska olin jo Triossa ja epätoivoisesti myöhässä aikataulusta kävin pikaisella lounaalla Sushirullenissa. Kaksi sushirullaa vitosella, ei paha! Iltapäivä hurahti LAMKOn vappupiknikillä Pikku-Veskulla. Grillimakkara oli hyvää, mutta iltapalaksi hain vielä Paavolan Citymarketista täytetyt patongit. Ja koska sää ei mitenkään houkuttellut ulkoilemaan lisää päätettiin illalla vielä lähteä poikaystävän kanssa leffaan. Onhan sentään vappukin. "


Taijalla kului rahaa ostoksiin päivän aika seuraavasti:
Take-Away Kahvi Ärrältä 1,50 €
Vappuvermeet Paperisirkuksesta 8,10 €
Lounas Sushirullenissa, 2 sushirullaa 5 €
Kaksi täytettyä patonkia K-Citymarket Paavolasta 5,98 €
Leffa Finnkinossa 10 €
Yhteensä 30,58 €

Ostokset ilman opiskelijakorttia:
Take-Away Kahvi Ärrältä 2,20 €
Vappuvermeet Paperisirkuksesta 9 €
Lounas Sushirullenissa, 2 sushirullaa 7 €
Kaksi täytettyä patonkia K-Citymarket Paavolasta 7,98 €
Leffa Finnkinossa 12,50 €
Yhteensä: 38,68 €

Säästö opiskelijakortilla: 8,10 €

Alennukset joita Taija hyödynsi:
Kaikki kahvit opiskelijakortilla Ärrältä 1,50 €, myös erikoiskahvit
Paperisirkuksesta - 10 % alennusta kaikista ostoksista
Sushirullenista opiskelijakortilla 2 sushirullaa 5 €
K-Citymarket Paavolan huhtikuun etu: opiskelijakortilla täytetyt patongit 2,99€
Leffalipuista Finnkinossa -20 % alennus klo 17 jälkeen alkavista näytöksistä ma-to

LAMKOlaisten muita hyviä vinkkejä opiskelijaetujen hyödyntämiseen:

"Keskiviikkona siipiravintolan original wingssit -50% En ois koskaa muuten edes ajatellutkaan 100 wingssin hankkimista kavereitten kanssa."

"Amarillossa burgerit keskiviikkoisin puoleen hintaan opiskelijakortilla klo 18 jälkeen!"

"Subeista saa 10 % alennusta. Eli siis Subwaysta. Muista vilauttaa opiskelijakorttia."

Kaikki Lahden paikalliset jäsenedut voit tarkistaa LAMKOn nettisivuilta.

Ja muistathan, että opiskelijaeduista voit nauttia myös kesällä! Niin ja vappuna!

Hyvää Vappua!


Heidi Hujanen
Asiantuntija








--

"How can I benefit from the student card? I don't even use the train." This is a sentence that we hear often at LAMKO's office when we meantion joining the student union and its benefits. Everyone knows usually that you get discount from train tickets with the student card, but most of the benefits are not used. So I asked Taija, a member of your board to give an example how she uses the student card in her everyday life.

"As I was taking care of some LAMKO business in Trio I realized that today is LAMKO's May Day picnic. I made a quick visit to Paperisirkus on the ground floor at Trio. I got myself some soap bubbles, paper streamer, funny noses and a few vappu fans. No time to go home to get a cup of coffee so I went to R-Kioski to get coffee-to-go. But there is of course always time for a fan pic with Darth Vader. ;)

I usually eat lunc at Koo-Kuppila, but as I was in Trio already and desperately late on my schedule I decided to stop by for a quick lunch at Sushirullen. Two sushirolls for just five euros, not bad! Then I headed to Pikku-Vesijärvi for LAMKO's picnic. Even though the sausage was good, I still decided to get some subs for late night snack from K-Citymarket at Paavola. Since the weather was not the best we decided to head to the movies with my boyfriend. It's May Day after all."


Taija spent money during the day:
Take-Away coffee from R-Kioski 1,50 €
Vappu costume from Paperisirkus 8,10 €
Lunch at Sushirullen, 2 sushirolls 5 €
Two subs from K-Citymarket Paavola 5,98 €
Movie at Finnkino 10 €

Money spent 30,58 €

If Taija did not have the student card:
Take-Away Coffee from R-Kioski 2,20 €
Vappu costume from Paperisirkus 9 €
Lunch at Sushirullen, 2 sushirolls 7 €
Two subs from K-Citymarket Paavola 7,98 €
Movie at Finnkino 12,50 €

Money spent: 38,68 €

Money saved with student card: 8,10 €

Member benefits that Taija used:
All coffees with student card 1,50 € at R-Kioski
10 % discount with the student card at Paperisirkuksesta
Two sushiroll with the student card from Sushirullen 5 €
With the student card subs 2,99 € from K-Citymarket Paavola in April
20 % discount from movies tickets on movies that start after 5pm at Finnkino

Some other good benefits with the student card that LAMKO's board recommends:

"Original wings - 50 % on Wednesdays from Siipiravintola. I never would have thought to order 100 wings with my friends otherwise."

"On Wednesdays burgers at Amarillo half price after 6pm!"

"You get 10 % discount from subs. From Subway I mean. So remember to show your student card."

You can check all the local student benefits from LAMKO's webpage.

And remember that you can also use the student benefits during the summer!

Have a nice May Day!


Heidi Hujanen
Adviser



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti